Piitu oli alusta alkaen aika levoton ja huusi Boriksen perään. Osasin kyllä odottaa että se tekee niin, mutta eihän se koskaan kivaa ole. Saatiin muutamalta sivustaseuraajalta kommentteja tyyliin "Se taitaa olla aika nuori?" ja "Näköjään tosi jännä paikka sille". Niin, onhan se jo melkein kolme vuotta eikä todellakaan edes ekaa kertaa yleisellä paikalla. Piitu sai isojen koirien kehään numeron 5, eli jouduttiin tosi nopeasti kehään. Oikeastaan ihan liian nopeasti, Piitu bongasi Boriksen kehän laidalla ja tempoi remmissä hurjan ulvonnan säestämänä. Kehässä neiti oli onneksi ihan ok, malttoi jopa seistä ja syödä nameja, mutta ei ollut kyllä mitenkään tarkkaavainen vaan kyttäili vähän ympärilleen. Tuomarin tullessa kopeloimaan Piitu antoi heti ensimmäisenä tälle pusun ja heitti sitten itsensä ihan vinoon (luuli kai että tuomari tahtoi vaan rapsutella) tuomarin jalkoja vasten. Onneksi tuomari oli oikein mukava, kehui Piitua ystävälliseksi ja kivaksi koiraksi, ja hellästi oikaisi neidin oikeaan asentoon. Muuten käsittely meni ihan hyvin ja hampaatkin tuli katsottua nätisti. Ravaaminenkin meni ihan ok, olin siihen ehkä eniten tyytyväinen, sillä pelkäsin ettei neiti malttaisi ravata ollenkaan. Kyllä se taisi muutaman laukka-askeleenkin ottaa, mutta kokonaisuus oli ok.
Saatiin sitten ihan odotetusti sininen. Ei harmittanut ollenkaan, koska tiesin ettei koira ollut parhaimmillaan. Meidän kehävuoron jälkeen saatiinkin sitten odotella isoa kehää useampi tunti, isoja koiria kun oli yli 50. Käveltiin Piitun kanssa ympäriinsä ja se oli aina hetkittäin tosi kiva ja rento. Palkkasin koko ajan kontaktista ja kyllä se sitä tarjosikin, kunnes näköpiiriin tuli ruskea koira... Emännän iloksi paikalla oli useampikin rhodesiankoira, mutta valitettavasti aina kun Piitu bongasi yhden, oli se ihan varma että kyseessä oli Boris! Niinpä jouduttiin välttelemään niitä. Harmi, niin mielelläni olisin tehnyt vähän lähempääkin tuttavuutta afrikkalaisiin, mutta pienen valkean neidin kuuppa ei tänään kestänyt moista.
Isossa kehässä Piitu jaksoi vielä yllättävän hienosti seistä ja ravatakin. Loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen, vaikka mitään sijoituksia ei tullutkaan. Lähdettiin sitten kotia kohti, takapaksissa pari kovin hiljaista koiraa. :) Huutamisesta huolimatta oli kiva mätsäri ja todella hyvin järjestetty!
Kotona koirat pääsivät taas Boriksen pihalle riekkumaan. Pihalta löytyi vielä pari lumista kohtaa, joita piskit pistivät tehokkaasti matalaksi syöksymällä ja painimalla niissä. Olipa kivaa ja varmasti ainakin Piitun mielestä päivän huippuhetki! :) Kaikki kuvat Sannan ottamia, omastakin kamerasta löytyy kuvasaldoa, mutta koskapa jaksaisi purkaa ne pois sieltä...?
 |
| Hei me vaanitaan! |
 |
| Vähän alkoi ehkä jo väsyttämään... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti