Hiekkakuopilla

Pitkästä aikaa vähän kuvasaastetta blogiin... poikettiin tänään lenkin lomassa hiekkakuopille, missä Piitu pääsi kirmailemaan lelun perässä. Hyvää treeniä ja väsytystä :) Neiti oli 10 metrin liinassa mahdollisten pupujen varalta, mutta yhtäkään ei onneksi nähty! Ehkä ensi kerralla uskallan päästää vapaaksikin... hiekkakuoppakiipeilyt otetaan nyt ehdottomasti osaksi meidän viikon liikkumisia!

"Älä enää kuvaa, mennään jo!"

Yhtään kuvaa itse juoksentelustahan ei tietenkään ole :D keskityin lähinna pitämään liinan suorassa ja pois Piitun jaloista.

Tuli vähän kuuma...

Kotimatkalla oli pakko pysähtyä kuvailemaan Piitua ihanan värikkäiden lehtien keskellä. No, Piitua ei oikein paikallaan pysyminen huvittanut eikä poseeraaminen onnistunut.

Edes vähän yritystä.

Lopetettiin sitten kun kaikki kuvat alkoivat näyttää tältä:

"Mun lelu!"

Huonot haut

Eilen ei menny ihan putkeen Piitun hakuilut.

Otettiin kaksi tuuli-ilmaisua, molemmat suhteellisen helppoja ja lyhyen matkan päässä. Ekalla pistolla Piitu häsläsi taas joka suuntaan ja oli ihan lentoon lähdössä. Kaikki muut ihmiset kiinnostivat paljon enemmän kuin maalimies. Ihku keppikin löytyi maasta ja sen pieni piski olisi halunnut ottaa mukaan. Maalimies löytyi lopulta minuuttien jälkeen, puoliksi kai vahingossa.

Toinen pisto otettiin toiselle puolelle metsää. Piitu lähti taas vauhdilla, mutta taisi saada jonkun jäljen nenänpäähänsä (meni juuri sinne missä itse olin hetki sitten kävellyt toisen koiran maalimiehenä), koska painatti menemään nenä maassa. Hetken risteilyn jälkeen Piitu onneksi löysi maalimiehen, jonka mielestä Piitu oli tullut nenä ylhäällä hajun perässä. Piristi ihan vähän :)

Joopeli, kyllä voi viikon väli taas muuttaa asioita. Viime hakutreeneissä tuntui, että Piitu alkoi tajuta jutun juonen. Nyt taas fiilikset ovat ihan päinvastaiset... Piitu ei kyllä millään lailla ollut parhaassa mahdollisessa mielentilassa, neiti pääsee aina keräämään niin kauheat kierrokset autossa. Mutta katsotaan, annetaan nyt haulle (ja Piitulle) vielä tilaisuus.

Loppuviikkoa

Torstaina oli totuttuun tapaan aksapäivä. Viime kerta jäi töiden takia väliin, joten innolla odotettiin treenejä koko viikko :) Ilma oli aika hirveä, kylmä tuuli yhdistettynä tihkusateeseen ja itse olin taas vaihteeksi kipeänä. Jouduttiin odottelemaan omaa vuoroa jokunen tovi, koska meitä oli tällä kertaa paikalla monta koirakkoa. Piitu ainoana maksi-koirana pääsi kentälle viimeisenä, vähän yritettiin siinä lämmitellä ennen omaa vuoroa.

Piitu oli aikas hyvä! Aluksi oli kiinni kädessä ja mentiinkin yhden esteen ohi oikein urakalla. Pikkuhiljaa kuitenkin alkoi taas irrota ja tällä kertaa haki heti alusta alkaen putkiin tosi upeasti! Vaikka oli aika vaikeita putkikulmia, irtosi niihin hienosti. :) Pituus oli heti toisena esteenä ja senkin yli mentiin ongelmitta, jes. En ole ainakaan vielä ottanut siihen mitään eri käskyä, vaan samalla "hyppy"-käskyllä ollaan menty kuin muillakin esteillä. Radalla oli myös kepit ja keinu, joita kumpiakaan Piitu ei vielä osaa. Tällä kertaa ei siis päästetty Piitua keinulle ollenkaan, vaan tehtiin rata ensin keinulle asti ja sitten keinulta loppuun asti, kepit tietty avitettuina. Lopussa oli kohta, jota jouduttiin hinkkaamaan aika urakalla; kaksi putkea peräkkäin joiden jälkeen oli ns. ansaeste, jota ei hypätty, vaan tarkoituksena oli ohittaa se (koira toiselta puolelta ja ohjaaja toiselta) ja jatkaa kahdelle viimeiselle esteelle. Monta kertaa Piitu hyppäsi ansaesteen koska ohjaaja oli taas myöhässä... Lopulta saatiin kohta onnistumaan yhden kerran, tosin viimeinen este jäi vuorostaan hyppäämättä. Mutta olin tosi tyytyväinen jo siihen, että sain Piitun pois ansaesteeltä ja oikean esteen yli. Lopetettiin sitten siihen, eikä enää hinkattu.

Hyvät treenit siis taas! Kyllä tulee surku jos ei talven aikana päästä agilityä treenaamaan... :( huonolta näyttää tällä hetkellä lähinnä auton suhteen.

Tänään Piitu pääsi pitkästä aikaa metsäjäljelle! Ihan liian pitkä tauko meillä ollut taas, pakko päästä jatkossa useammin. Jälki oli aika haastava (= ei niin huolella tampattu ja askellettu), varsinkin taas näin tauon jälkeen. Pituutta varmaan 20 metriä, märässä metsässä ja jälki kiemurteli hiukan. Namia oli vain rasiassa jäljen päässä. Alku oli vähän häsellystä eikä Piitu oikein malttanut pitää nenää maassa vaan olisi (ihme kyllä) halunnut mennä ilmavainulla. Sain aika paljon jarrutella menoa liinasta ja pakottaa neitiä keskittymään paremmin. Loppu 10 metriä alkoi onneksi sitten näyttää jo kunnon jäljestykseltä, eli nenä meni maahan ja Piitu teki tarkempaa työtä. Vauhtia oli taas paaaaaaaaljon... mutta niin vaikea päättää mitä asialle tekisi. Jos jäljelle laittaa namia, Piitu jättää ne syömättä ja paahtaa silti eteenpäin. Meidän olis kyllä pakko päästä jollekin jälkikurssille, tarvittais taas jonkun kokeneemman konkarin neuvoja että miten tästä eteenpäin! Koska Piitulta löytyy kyllä paljon moottoria jäljelle, kun se nyt vaan saataisiin kanavoitua oikein. Eli jälkikurssille siis, heti kun saadaan lottovoitto ja voidaan ostaa auto... huoh.

Piitu, pimeiden metsien valo

Eilen ei päästy ohjattuun tokoon, koska emäntä kävi luovuttamassa verta töiden jälkeen. Käytiin kuitenkin myöhään illalla vielä ottamassa vielä parit paikallaolot naapuritalon parkkiksella, ettei mennyt ihan löhöilyksi koko ilta. Ensin paikallamakuu, joka oli pituudeltaan ehkä minuutin luokkaa, mutta liikuin sen koko ajan eteen ja taakse, kävelin Piitun sivuille, hypähtelin ja kävin nopeasti piilossakin roskiksen takana. Piitu pysyi paikallaan moitteettomasti, eikä mennyt kyljelleen vaan tarkkaili koko ajan mitä teen.

Paikallaistuminen sujui aika samaan tahtiin, liikuskelin taas edestakaisin eikä Piitu reagoinut siihen mitenkään. Mutta kun sitten kävin piilossa, nousi ja lähti hiippailemaan perään. Palautin istumaan ja menin uudestaan vain käymään piilossa, sitten hirveät kehut ja vapautus.

Tänään taasen ohjelmassa olivat pk-treenit! Aloitettiin tallaamalla esineruutu. Piitu pääsi ruutuun kolmantena ja oli taas hirveä höyry päällä heti autosta päästyään. Kauhea tarve olisi tehdä JOTAIN! Vietiin ensimmäinen esine yhdessä ruutuun ja palattiin takaisin. Piitu sai hetken rauhoittua ja sitten "Esine"-käskyllä ruutuun. Pinkaisi ihan täysillä matkaan ja juoksikin hienosti takalinjalle asti. Esine löytyi pienen haeskelun jälkeen upeasti ja Piitu lähti tuomaan sitä takaisin vauhdilla. Pienet tapporavistuksetkin piti esineelle antaa ;)

Toisen esineen vei Anu ruutuun niin että Piitu sai katsella. Koiruus lähti taas kuin tykin suusta luvan saatuaan, mutta nyt etsi tosi laajalta alueelta ja palasi pari kertaa takaisinkin. Yhdessä vaiheessa näytti vähän siltä kuin olisi saanut jonkun ihkun riistanhajun nenäänsä, koska neiti paineli menemään nenä maata kohden aikamoista haipakkaa... Otettiin sitten uusi lähetys vähän lähempää ja Anu kävi uudestaan näyttämässä esinettä Piitulle. Tällä kertaa se sitten löytyikin pienen etsimisen jälkeen ja pääsin palkkaamaan. Oli aika haastava esineruututreeni Piitulle tällä kertaa, sillä käytettiin vieraita esineitä. Mutta hyvällä asenteella Piitu jaksoi onneksi painaa hommia ja lopputuloskin oli hieno. :)

Sitten taas hakua. Pimeä tuli taas niin älyttömän nopeasti, että viimeiset pari koiraa treenattiin pimeässä metsässä... tuo vähän haastetta myös maalimiehen hommiin, koska hyviä piiloja on vaikea löytää valossakin. Piitu pääsi jälleen hommiin toiseksi viimeisenä ja otettiin sille kaksi tuuli-ilmaisua. Molemmilla kerroilla maalimies-Anu oli piilossa maastokuvioisen peitteen alla. Piitu lähti taas höyry päällä tekemään töitä, mutta tuntui nyt pitävän myös pään mukana touhuissa. Pidin molemmilla kerroilla aluksi liinasta kiinni, mutta kun meno alkoi näyttää päämäärätietoiselta, päästin irti. Ja niinhän se maalimies sitten aika nopeasti löytyikin! Mieltä lämmittivät kyllä kovasti kokeneempien treenikaverien kommentit, että Piitu oli tänään hyvä. :) Itse on vielä vähän pallo hukassa siellä metsässä, kun ei osaa vielä lukea koirasta milloin se on saanut ilmavainun. No, eiköhän siinäkin tule sitten kokemuksen myötä paremmaksi. Tänään tosiaan tuntui, että Piitu tiesi jo ainakin vähän mitä teki.

Tänään sai myös jälleen olla kiitollinen valkoisesta koirasta, se sentään näkyi hämärässä metsässä! ;) Piitu - oma valaiseva tähteni pimeässä!

(Syksyn näyttelysuunnitelmat menivät nyt uusiksi, kun Piitu-neiti päätti tiputtaa kaiken pohjavillansa ja on nyt karvaton. Ei huvita maksaa siitä että haetaan huono arvostelu kun piski ei olla parhaimmillaan. Katsotaan näyttelyitä uudestaan sitten ensi keväänä :) nyt keskitytään tokoon, agilityyn ja pk-puolella hakuun&jälkeen!)

Hakuilemassa

Eilen päästiin taas hakumetsälle! Tehtiin tuuli-ilmaisuja ja Piitu sai olla ensimmäisenä vuorossa. Koska tämä oli Piitun ensimmäinen kerta, otettiin aika helppoja piiloja ja lyhyestä matkasta. Ensimmäisellä kerralla oli kauhea höyry päällä ja touhotti menemään ilman sen kummempaa ideaa. Maalimies löytyi kuitenkin ehkä vähän tuurillakin ja sitten pistettiin tietysti pystyyn hirmuiset bileet lihapullien kera. ;) Kivaa treenata tällaista lajia niin ihmisrakkaan koiran kanssa!

Kolmannella (vai toisella? Apua tätä muistia :D) Piitu näytti jo siltä, että tiesi mitä oli tekemässä ja lähti oikein määrätietoisesti etsimään maalimiestä. Onneksi treenikaveri tajusi huutaa mulle että irti liinasta, muuten olisin roikkunut vaan perässä ja hidastanut vauhtia. Kun sitten päästin otteen liinasta, löysi Piitu maalimiehen melkein heti! Jäi kyllä oikein hyvä mieli tästä treenistä :)

Muiden koirien treenatessa Piitu sai odotella puuhun kiinni sidottuna. Kuten jo osasin odottaakin, Piitu haukkui ja raivosi, tempoi hihnassa eikä olisi millään halunnut jäädä yksin odottamaan. Jaksoi kyllä haukkua tosi pitkään, mutta välillä oli taas hyviä hiljaisiakin pätkiä. Treenien lopussa alkoi kyllä vähän surettaa piskin puolesta, kun metsä kävi jo niin pimeäksi ettei montaa metriä eteensä kunnolla nähnyt... ja siellä Piitulainen odotteli puuhun kiinni sidottuna, onni on valkoinen koira joka näkyy pimeässä! Parkkipaikalla Piitu pääsi vielä tekemään tuttavuutta yhteensä neljän bortsun kanssa. Vähän oli selkeästi jännää pimeässä tutustua uusiin koiriin, sen verran jäykkänä Piitukin oli. :)

Piitu on kyllä maailman ihanin ja raivostuttavin harrastuskaveri. Ihanin, koska tekee kaiken aina täysillä ja hurrrrjalla innolla, ei koskaan kieltäydy mistään tai lopeta kesken. Raivostuttavin, koska kiihtyy ja kuumuu niin helposti, mikä sitten taas purkautuu ulinana, haukkumisena ja häsäämisenä joka suuntaan. Mutta en sitä silti vaihtaisi ikinä pois!

"Tehtäiskö jottain?"

Alkuviikon tokot

Maanantaina meillä oli taas perinteisesti DogiTiimin toko, näillä näkymin toiseksi viimeinen kerta ennen ensi kevättä. Oltiin ainoa koirakko paikalla, joten saatiin nauttia ihan yksityisopetuksesta. Häiriötä kyllä riitti, oli ohi juoksevia ravihevosia, autoja, ruohonleikkuri... pienen Piitun pää ja korvat pyörivät välillä vähän liikaakin häiriötekijöissä.

Aloitettiin paikallaoloilla. Ensin pariminuuttinen niin, että Anun Diva-bortsu oli Piitun parina. Menin ehkä parin metrin päähän ja palkkasin aina välillä, varsinkin kun hepat ravasivat ohi ja Piitua kiinnosti ne kovasti. Muistaakseni (pitäis aina vaan kirjoittaa kaikki heti ylös!) pysyi koko ajan hyvin maassa, eikä mennyt kyljelleen tms. Kokeiltiin sitten pidemmästä välimatkasta, eli menin kauemmaksi koirasa. Ensimmäisellä kerralla nousi ja lähti hiippailemaan mua kohti, mutta toisella kerralla pysyi sen vaaditun lyhyen ajan ihan hyvin. Nyt siis treenataan erikseen paikallamakuun kestoa (lyhyempi välimatka, enemmän palkkausta jos tarvii) ja välimatkaa (lyhyempi aika, mahdollisesti kehuminen kauempaa). Lopuksi koitettiin vielä miten Piitu reagoi, jos vierestä lähtee koira. Olin parin metrin päässä ja Anu kutsui Divan luokseen. Piitu katsoi kyllä perään, mutta ei noussut! Jes :)

Sitten katsottiin taas niitä alokasluokan liikkeitä. Seuraaminen on meillä vielä aikamoista imuuttamista, vaikka harjoitellaankin nyt sitä että namikäsi nousee pariksi sekunniksi ylös ennen palkan tuloa. Piitu kestää sen ihan ok, tosin saattaa välillä vähän irtaantua tai jättäytyä hippasen liian taakse. Käännökset olivat kuulemma hyviä, pystyin itsekin miettimään etukäteen jo miten teen ne, enkä vaan paniikissa roiskaissut johonkin suuntaan. ;) Silti, on se vaan vaikeaa muistaa kumpi on vasen ja kumpi oikea... Liikkeestä maahanmenossa ei vaadittu seuraamista, vaan Piitu vaan kulki vierellä ja käskin sitten maahan. Meni vinoon, mutta toisaalta sen asento oli kävellessäkin jo vino, koska ei tosiaan seurannut vaan kulki vain vierellä. Meni kuitenkin heti ekalla käskyllä maahan ja pysyi siinä. Liikkeestä seis onnistui taas vain namilla, ilman ei keskittynyt yhtään. Namilla kyllä pysähtyy tosi nopeasti, nyt pitäisi vaan tosiaan siitä namista kädessä päästä eroon.

Luoksetulo otettiin aika pitkästä matkasta, Piitu lähti tosi vauhdilla mutta vähän himmasi pari metriä ennen mua. Luulen, että odotti että kaivan palkan esiin... :P Loppuasennossa on myös vielä tekemistä, nyt tuli tosi vinoon. Mutta sitä sitten taas lyhyemmästä matkasta, olen kuitenkin tosi iloinen että Piitu pysyy hyvin istumassa, odottaa hienosti käskyä tulla luokse ja lähtee vielä ihan täysillä. Toivottavasti sama vauhti säilyy vaikka aletaan hinkata sitä loppuasentoa. :)

Koska aikaa jäi vielä, katsottiin myös pitkästä aikaa kaukoja. Maahan-istu sujuu Piitulta ihan hyvin, niitä kuitenkin tehdään aika usein muiden juttujen lomassa. Käskyjen välistä aikaa pitäisi vaan nyt pidentää ja ehkä liittää vielä ne käsiavutkin käskyihin. Nyt niitä ei olla käytetty, mutta kun kerran kokeissakin ne on sallittu... miksi ei sitten otettaisi kaikkia sallittuja apuja käyttöön! Maahan-seiso alkaa myös sujua pienellä käsiavulla. Istu-seiso ja seiso-maahan kaipaa vielä treeniä.

Oman vuoron jälkeen jäätiin vielä hetkeksi tokoilemaan häiriöön, kun toisen koirakon tunti alkoi. Otettiin ihan perusjuttuja, sivulle tuloa eri kulmista jne. Ihan kivasti Piipulainen teki hommia ja lopetettiinkin sitten leikkimiseen, jotta jäi hyvä mieli.

Eilen illalla treenailtiin taas omatoimisesti, ensin tokoa ja sitten makkararuutua. Tehtiin lisää perusasentotreeniä eri kulmista ja eri puolilta, Piitu osaa jo tosi kivasti hakea sivulle eri kohdista. Sitten seuraamista, lyhyitä pätkiä joissa namikäsi nousee hetkeksi aina ylös, sitten palkkasana ja palkka. Liikkeestä seisomistakin treenattiin tietty, mutta vähän tuntuu että siinä junnataan paikallaan... treenattiin kuitenkin nyt myös sitä, että pysähtymisen jälkeen ollaan paikallaan, vaikka ohjaaja liikkuisikin edestakaisin. Otin siis askelia molemmille sivuille, eteen- ja taaksepäin ja palkkasin aina välillä. Hienosti pysyi paikallaan, vaikka seurasi koko ajan liikkeitä tosi tarkasti. ;)

Lopuksi tosiaan vielä makkararuutua. Tallasin yhden ruudun, josta lähti kapea tallattu "polku" taas toiseen makkararuutuun. Piitu odotteli tolppaan sidottuna kun tallasin ruutuja, eikä huomioinut ohi kulkevia ihmisiä, hienoa. Kun kävin hakemassa neidin töihin, oli sillä taas kauhea höyry päällä. Piitu kyllä niin selkeästi tietää jo homman nimen, ihanaa kun se on niin innokas! Näytin ensimmäisen ruudun, josta jätti oikeastaan kaikki nakit syömättä, nuuski jälkeä pitkin toiseen ruutuun, josta sentään malttoi syödä nakit. Eli edelleenkin namit ovat aika toisarvoisia, jäljestäminen on paljon kivempaa! Täytyykin nyt tosissaan miettiä kuinka mielekästä se namien kylväminen onkaan. Perusmakkararuudun syö kyllä melkein tyhjäksi, mutta näköjään heti kun on muutakin jälkeä tarjolla jättää ne syömättä.

Sairastelun jälkeistä agia

Me ollaan taas jouduttu viettämään hiljaiseloa treenien suhteen, kun olin koko viikonlopun ja alkuviikon kipeänä. Piitua kävi sääliksi, tyttö kantoi palloa sänkyyn ja anovan näköisesti pyysi heittämään... taisi olla vähän tylsää.

Torstaina uskaltauduttiin kuitenkin agilityyn, koska vointi tuntui jo paljon paremmalta. Vähän tietty pelotti miten Piitu mahtaa toimia kun takana on niin monta toimetonta päivää. Meillä oli uusi ryhmä vielä kaiken lisäksi, joten häiriötä oli taas jonkin verran. Tehtiin samaa lyhyttä rataa kahteen kertaan, toisella kerralla vain peilikuvana. Radalla taisi olla yhteensä 7 estettä, joista yksi pituus ja putki vielä ansaesteenä pituuden jälkeen. Pari kertaa se Piisami sinne putkeen ampuikin, kun en itse ohjannut tarpeeksi aikaisin. Kuinka sitä aina täytyykin oppia kantapään kautta kaikki :D Kolmannella esteellä harjoiteltiin jaakotusta ja kuudennella taas tehtiin vekki. Oli tosi kiva radanpätkä, tykkäsin! Koko ajan sai kyllä käyttää päätä, ettei koira karannut johonkin muualle. Loppuvaiheessa kyllä huomasi ettei oma kestävyys ollut ihan normaalilla tasolla, sairastelu oli siis vienyt vähän mehuja kuitenkin...

Piitu pysyi yllättävän hyvin hanskassa ratojen ajan, odotin paljon pahempaa. Pari kertaa kyllä karkasi suoraan Anun luokse, kun näki että annoin pallon palkkausta varten. Mitä sitä pallohullu piski luonteelleen voi? Muuten kyllä seurasi ohjausta mukavasti, pari kertaa vähän vain vauhti tyssäsi kun taisin käskyttää jopa liian tiukasti... mutta muuten sujui ihan mukavasti siis ja ihan hyvä mieli jäi treeneistä. :) Kyllä se siitä, kun Piitu oppii koko ajan lukemaan ohjausta paremmin ja tuntuu ihan tykkäävän olla radalla. Itsekin tässä alkaa jo oppimaan miten ja missä vaiheessa täytyy käskyttää ja ottaa piski haltuun.

Meidän pitäis vaan päästä nyt kovasti treenaaman kontakteja ja etenkin keppejä! Harmi kyllä ettei oikein missään muualla niitä päästä tekemään kuin treeneissä, niin mielellään treenattaisiin myös omalla ajalla... Emännälle pukkaa niin kauheaa kisakuumetta, vaikka ei olla vielä lähelläkään valmiita kisoihin :D

Tänään Piitu pääsee taas perinteiseen lauantaityyliin juoksemaan ja remuamaan BJ:n ja Chicon kanssa. :)