Kävimme keskiviikkona piipahtamassa eläinlääkärissä Piitun kanssa. Piitu on jo hetken ontunut oikeaa etujalkaansa, emmekä ole uskaltaneet antaa typyn juosta vapaana, ettei jalka kipeytyisi enempää. Piitu itse ei ontumisesta mitenkään välitä, vaan haluaisi mennä ja juosta kuten normaalistikin. :P Eläinlääkärissä juoksutin hieman Piitua, tosin typy oli niin innoissaan ja tohkeissaan kaikista uusista ihmisistä (eläinlääkäri ja harjoittelija), että juoksu meni lähinnä pomppimiseksi. Tätä olisi siis hyvä treenata näyttelyitäkin silmillä pitäen... ;) Sitten lääkäri tunnusteli ensin vasenta jalkaa ja sen jälkeen kipeätä oikeaa jalkaa. Ensimmäisellä kerralla olkaniveltä kokeiltaessa Piitu päästi pienenpienen vingahduksen, toisella kerralla ei mitään. Lääkäri kuitenkin arvioi, että olkanivelessä saattaisi olla jotain vikaa. Harmiksemme kyseisellä eläinlääkärillä ei ollut röntgenia (luulin että olisi ollut), joten joudumme nyt odottamaan yksityiselle aikaa röntgeniin. Sitten mahdollisesti on edessä leikkaus jota varten meidän olisi suunnattava johonkin isompaan kaupunkiin. :( No, toivotaan nyt sormet ja varpaat ristissä, että röntgenin jälkeen saisimme jotain hyviä uutisia, eikä leikkaus välttämättä olisi tarpeellinen. Kauhulla ajattelen mitä pitkä toipumisaika tekisi tuolle meidän duracellpupulle... nytkään Piitu ei malta yhtään ottaa rauhallisemmin lenkeillä, vaan touhottaa ja pomppii edestakaisin. Kovin kipeä jalka ei siis voi olla. Saimme kuitenkin kipulääkkeitä mitä Piitu syö nyt kaksi kertaa päivässä.
Lääkkeet eivät onneksi olleet kauhean kalliita, mutta harmitti silti, sillä odotin että olisimme päässeet röntgeniin samalla reissulla. Nyt odotellaan taas epätietoisina.
Ikävistä uutisista huolimatta kävimme tänään aamulla Piitun kanssa pitkällä nuuskuttelulenkillä auringonpaisteessa. Mukavaa kun pakkasta on juuri sen verran, että lumi ei sula! Parin päivän loskakelit olivat ihan tarpeeksi. Meillä kun on tuollainen arktinen napakettukoira, emme kaipaa kesää. ;) Piitu nautti taas hurjasti nuuskuttelusta, lumen syömisestä, lumen kaivamisesta ja keppien kalvamisesta, ja sai mamikin paremman mielen ihanasta auringosta nauttien. Kamera oli onneksi mukana ja sitä tulikin käytettyä taas ahkerasti kun valaistus oli näin hyvä!
Näin nätisti poseerattiin noin sekunnin verran ennenkuin keppi sai kyytiä!
Kuono kuuluu työntää mahdollisimman syvälle lumeen ja päästää sitten iso pärskähdys.
Lumen pinta on kiva rikkoa hyppimällä sen päällä.
Kohtasimme myös lasten lumiviritelmiä, jotka olivat Piitun mielestä niin epäilyttäviä,että niitä piti hiukan maistella ja raapia tassuilla.
"Näin kun kaivoit taskuas! Siellä on varmasti namia!!"
"Mitä, sanoitko että MAAHAN?"
