Piitun fyssari

Tänään oli kauan odotettu Piitun ensimmäinen fysioterapiakäynti. Piitua hoiti siis Tanja Kotti, jonka työskentelystä tykkäsin oikeinkin kovasti näin ensimmäisen kerran perusteella. :) Piitu tykkäsi myös ja koitti varsinkin hoidon loppupuolella pusutella Tanjaa koko ajan.

Piitu oli odotetusti vähän rauhaton, alussa malttoi kyllä seistä nätisti kun rankaa kokeiltiin seisaaltaan. Myös sisäelimet käytiin läpi ja etenkin maksa sekä munuaiset tarvitsivat käsittelyä, ne kun kuulemma tykkäävät kyttyrää jos koira on kova törmäilemään. Piituhan on aikoimoinen jyrä... Sisäelinkäsittelykin meni pääosin mallikkaasti, mutta kyljellä makoileminen olikin vähän hankalampaa. Lopulta koko koira saatiin kuitenkin käsiteltyä, välillä Piitu makasi, välillä istui ja välillä seisoikin - mutta Tanja sai onneksi hoidettua ihan hyvin. Olin kyllä tyytyväinen siihenkin, että koiraa ei tarvinnut väkipakolla pitää maassa, vaan se sai olla vähän vapaammin.

Hoito kesti yhteensä tunnin ja loppupuolella Piitu alkoi jo selvästi vähän kuunnella omia tuntemuksiaan. Se makasi pitkiä aikoja omaehtoisesti tai istui hiljaa paikallaan, kun sitä käsiteltiin. Varmasti välillä tuntui oudolta tai ehkä jopa vähän kipeältä, mutta ilmeisesti jossain vaiheessa alkoi tuntua myös hyvältä. :) Olin kyllä ihan tyytyväinen Piitun käytökseen, varsinkin jos ajattelee kokonaiskuvaa: vieras paikka, vieras ihminen ja ihmeellistä hierontaa ja käsittelyä. Piitulle kun on yleensä kovin vaikeaa rauhoittua vieraissa paikoissa, saatika jos joku ihminen vielä koskee siihen. Uskon, että seuraavat hoitokerrat ovat taas helpompia, kun homman nimi alkaa käymään tutuksi neidille.

Emännän suureksi helpotukseksi koira ei ollut ihan totaalisen huonossa kunnossa. Siltä löytyi paljon aktiiviselle koiralle tyypillisiä vaivoja ja jumeja, mutta ei mitään vakavaa mitä muutamalla hoitokerralla ei saataisi selätettyä (mm. rankaa ei saatu ihan täysin avattua tällä yhdellä kerralla). Piitu on myös kuulemma harrastuskoiraksi oikein mallikkaassa kunnossa, eikä saa ainakaan päästä laihtumaan yhtään.

Koko käynti oli siis erittäin positiivinen, hyvä mieli jäi. Nyt koitetaan saada muutama hierontakerta tähän väliin tukemaan hoitoa ja tarkoitus olisi päästä pian uudestaan myös Tanjan käsittelyyn. :) Seuraavat kolme päivää Piitu lenkkeilee nyt hihnassa ja koitetaan välttää riehumista ja kaahottamista. Helpommin sanottu kuin tehty...

Pieni onnellinen tokoilija

 Aika vaan kuuluu... Kaikenlaista pientä ollaan puuhattu, mutta lähinnä lenkkeilty ja vietetty aikaa perheen kanssa. Paikallamakuuta olen ottanut nyt useammin ruokakupin kanssa, tarkoituksena pidentää nyt makuun kestoa häiriöttömässä paikassa (=sisällä). Juoksutkin loppuivat muutama päivä sitten, tosin eivät ne vaikuttaneet Piitun mielialaan mitenkään.

Eilen käytiin vähän extempore lähipuistossa iltalenkin yhteydessä. Otin Piitun kanssa vähän tokon ALO-liikkeitä ja voi että kuinka pieni koira meinasi ihan pakahtua. Siitä oikein loisti tekemisen riemu. Tulin niin hyvälle mielelle siitä. :) Seuraamisissa (lyhyitä pätkiä ja pari käännöstä) se piti täydellistä kontaktia ja oli ihan superinnokas. Jäävät maahanmenot ja seisomiset kaikki nopeita ja tarkkoja. Luoksetulossa teki ilman apuja lähes hyvän loppuasennon, pikkaisen vinoon jäi mutta olin tyytyväinen nopeuteen. Loppuun Piitu teki lyhyen paikkamakuun, jossa se oli tosi skarppina, mutta malttoi kuitenkin olla nousematta. Otin kyllä pienen riskin kun makuutin treenien lopuksi, olinhan kuitenkin kehunut sitä tosi vuolaasti ja innostanut sitä hyppimään yms. Mutta tällä kertaa paketti pysyi kasassa, jee!

Treenitauko on siis tehnyt tällä kertaa hyvää. Nyt jos sitä alkaisi varovasti taas treenaamaan, haluaisin kyllä säilyttää sen ihanan innon mikä Piitulla eilen oli... eli ei enää mitään pitkiä treenejä ja turhautumisia, vaan pyritään pitämään treenit lyhyinä pätkinä ja iloisina yhteisinä hetkinä.

Melkein olisin valmis viemään Piitun jo kohta kisoihin, KUNHAN saadaan se paikallamakuu vielä kuntoon. Iso hommahan siinä on ja melkein alusta saa aloittaa. Mutta koitan olla kärsivällinen, mikään kiire ei tässä ole.

Jotenkin Chicon kuoleman jälkeen treenimotivaatio oli hetken aika kateissa. Nyt se on jo palannut ja olen yhä kunnianhimoinen, mutta samalla tiedostan, että jokainen hetki yhdessä on tärkeä. En halua hukata niitä hetkiä turhautumiseen ja hampaiden kiristelyyn, vaan olla kiitollinen jokaisesta päivästä yhdessä. Tärkeintä kuitenkin on se, että koira on vieressäni terveenä ja iloisena. Kaikki muu on toissijaista.

Ja sama pätee tietysti kaikkiin rakkaisiin. :)