Sunnuntaina treenattiin taas kosketusalustaa, kaukoja, perusasentoja sekä uutena juttuna naksuttelin Piitulle jalkojen laittamista laatikkoon, idea tähän saatiin Boriksen blogista! Bongasin tarkoitukseen sopivan kenkälaatikon kaapista ja siitähän se idea lähti. ;)
Tänään jatkettiin harjoituksia kosketusalustan ja laatikkotreenin osalta. Piitu laittaa etujalat laatikkoon ihan näppärästi kunhan sitä ohjailee vähän namin kanssa. Ilman namiohjausta taas Piitun mielestä palkka olisi voinut tulla vaikkapa laatikon kaatamisesta, huitomisesta tassulla tai sen päällä makaamisesta. Lienee turha sanoa, että pahvinen laatikko näyttää mielenkiintoiselta tällä hetkellä.
Suurin ongelma piilee siinä, että Piitu ei ole aktiivinen tarjoamaan itse oikeastaan mitään muuta, kuin katsekontaktia. Se tarvitsee paljon ohjausta ja vähintään sen käskyn minulta, osatakseen tehdä jotain. Jos otan namin ja naksuttimen käteen, Piitu tulee eteeni ja tuijottaa silmiin. Tietysti kiva että tarjoaa edes sitä ja katsekontaktistahan sitä on palkattu aina runsaasti, mutta nyt huomaa että välillä kaipaisi koiralta omaa aktiivisuutta ja innokkuutta tarjota eri asioita. Nyt P jumahtaa siihen kontaktiin ja kun namia ei kuulu, alkaa turhautua ja piipata (ja välillä lähtee jopa pois tilanteesta).
Huomaan myös selkeästi, että Piitu paineistuu paljon jos vaadin sitä vaikka korjaamaan. Se alkaa läähättämään, katselemaan muualle ja tosiaan välillä ottaa ihan selkeästi etäisyyttä, ja menee esimerkiksi haistelemaan jotain puruluuta parin metrin päähän. Myös sitä ihanaa piippaamista esiintyy. Tästä tietysti itse turhaudun ja vaadin neidiltä toimintaa vähän tiukkasanaisemmin, Piitu paineistuu taas lisää ja oravanpyörä on valmis! Jatkossa täytyy olla erittäin tarkkana siitä, missä mielentilassa itse olen kun treenataan. Jos olen kireä ja kiukkuinen ihan muista asioista jo valmiiksi, en jaksa yhtään pelleilyä Piitulta ja paineistan sitä omalla käytökselläni. Kun taas olen hyvällä tuulella ja jaksan kehuakehuakehua, toimii Piitukin paljon paremmin.
Kosketusalustan kanssa tarjoaminen sujuu vähän paremmin, Piitu tietää kyllä että nami tulee kosketuksesta, mutta jumahtaa silti aina välillä vain tuijottamaan ja odottamaan käskyä. Kun sitten tökkään alustaa vaikka varpaallani, menee Piitu heti koskemaan siihen. Lisää treeniä siis ja itselle roppakaupalla kärsivällisyyttä. Jos olisin itse ollut fiksu ja kouluttanut neitiä pienestä pitäen toisin, ei ehkä nyt tarvitsisi tuskailla niin kovin "ohjattavan" koiran kanssa...
Kantapään kautta täytyy näemmä kaikki oppia Piitun kanssa. :) Mutta hyvä juttu on se, että alan itsekin oivaltamaan näitä asioita ja osaan toivottavasti toimia jatkossa ne huomioiden. Haluan, että Piitun kanssa työskentely ja tekeminen on mielekästä, myös koiran mielestä! Paineessa oleva koira jolta vaaditaan liikaa ei varmasti tee täysillä eikä opi uusia asioita kovinkaan tehokkaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti