Huutava treenikaveri

Tänään kaivoin naksuttimen taas esiin ja jatkettiin teemalla "joka päivä jotain". Mentiin naapuritalon parkkikselle tuiskuavan lumen keskelle.

Tänään treenikaverini olikin huutava koira! Piitu oli jo sisällä ihan hurjilla kierroksilla, kiipeili seinille ja innostui vielä enemmän kun laitoin ulkovaatteet päälle. Kierrokset kostautuivat sitten äänenpidossa... toivottavasti ohikulkijat eivät kuvitelleet että pahoinpitelen koiraani. Edelleen sivulle perusasentoon tullessaan ääni oli kovimmillaan. Tällä kertaa neiti tosin tuntui ihan huutavan, ei enää mitään piippausta. Jotenkin tuntuu, kuin Piitu komentaisi ääntelemällä mua... se ääni mitä neiti pitää kuulostaa sellaisesta kärsimättömän ja hysteerisen sekoitukselta. :D "MITÄ HALUAT ETTÄ TEEN YRITÄN KYLLÄ ONKO TÄÄ HYVÄ ANNA JO PALKKAAAA!!!"

Naksutin tuntuu vielä kiihdyttävän Piitua entisestään. Perusasennot oli kyllä tosi nopeita, se oli plussaa... mutta muuten tämä Piitun käsiin vuotaminen pistää pinnan kireälle. Täytyy muistaa jutella tästä Annelle seuraavassa tokovalkassa ja kysyä neuvoja! Onneksi aika on jo varattuna. :)

Muuten sitten pystyttiin tokoilemaan vähän rauhallisemmissa merkeissä. Kaukoissa naksuttelin maasta seisomista ja istumasta seisomista. Olivat nopeita eivätkä kierroksetkaan huidelleet pilvissä. Lisäksi treenattiin taas "seis"-käskyllä paikalla pysymistä, kiertelin Piitun ympärillä ja palkkasin aina välillä. Pysyi hyvin, mutta tarkkana saa olla että Piitu ei ehdi ottaa askeltakaan kun palkkaan. Se kun niin mielellään kurottaisi kohti namia ja samalla etujalat liikkuvat. Kaukoja tehdessä Piitu bongasi toisen koiran, joka oli ehkä 10 metrin päässä meistä. Neiti katsoi vähän aikaa tätä toista koiraa, mutta otti nopeasti taas kontaktia ja jatkettiin töitä. Olin aika ylpeä. :) Piitu oli vielä vapaana, enkä ottanut edes pannasta kiinni.

Kun palattiin taas perusasentoihin (hinkkaan niitä nyt koska haluan saada asennon oikeaksi), äänitehosteetkin palasivat. Katsoin sitten parhaaksi kerätä koiran remmin päähän ja lähteä lenkille. Käveltiin reipas tunnin lenkki ja Piitu oli oikea enkeli. Suurimman osan lenkistä käveli vieressä pitäen katsekontaktia tai remmin mitan päässä edessä ravaten. Missään vaiheessa hihna ei kuitenkaan kiristynyt vetämiseen asti, enkä joutunut muutenkaan huomauttamaan mistään. Ihan ihmeellinen piski! Ei siitä aina tiedä, onko se lintu vai kala.