Kuppitreeni kokeilussa

Eilen kokeiltiin tokoilla namikupin avustuksella. Eli palkka odotti ruokakupissa ja liikkeen jälkeen vapautin Piitun kupille. Kokeiltiin ensin liikkeestä maahanmenoa. Alkuun Piitu katseli vähän kuppia ja jäi vähän jälkeen liikkeessä, mutta teki kuitenkin nätin maahanmenon ja malttoi odottaa vapautusta. Liikkeestä seisominen meni myös ihan ok, mutta pysähtyminen ei ollut ihan niin nopea ja tarkka kuin mitä se parhaimmillaan on. Kokeiltiin myös lyhyttä seuraamispätkää, välillä vapautin kupille perusasennosta ja välillä ihan kesken seuraamisen, kun kontakti oli hyvä. Piitu oli paikoittain tosi hyvä, mutta sen vastapainoksi taas välillä ihan muissa maailmoissa. Alkoi haistella maata tai katsella lintuja taivaalla kesken liikkeen.

Tehtiin myös kaksi paikallamakuuta niin, että kuppi oli meidän välissä ja Piitu makasi siis kasvot kuppiin päin. Piitu oli muuten hyvin rauhallinen ja keskittyi selkeästi kuppiin, mutta jossain vaiheessa alkoi rapsuttamaan itseään takajalallaan! Oikein kiva, täytyykin sitten toivoa ettei mahdollisissa kokeissa ala neidin kylkeä kutittamaan! Ärrrr. Otettiin sitten uusi yritys ja tällä kertaa keskittyminen pysyi ihan tekemisessä. Lopuksi naksuttelin vielä kontaktista perusasennossa ja seuraamisessa ensimmäisen askeleen jälkeen.

Positiivisinta koko treenissä oli se, kun Piitu bongasi meidän lähellä linnun. Neiti oli siis vapaana ja oli jo ehtinyt ottaa yhden loikan lintua kohti, mutta sain sen kääntymään ympäri ihan vain kutsumalla. En siis karjunut, vaan ihan hihkaisin neidin nimen ja niin se pyörähti ympäri ja tuli mun luokse. :) No, eihän pikkulintu nyt ihan sama asia ole kuin pupujussi, mutta kyllä Piitu oli ihan lähdössä jahtaamaan sitä tirppaa... Eli joku pieni voitto tämäkin, ehkä.

"I bring the light!"

Tänään kokeiltiin taas namikuppitreeniä. Tällä kertaa Piitu tiesi homman idean jo alusta lähtien, eikä olisi aina oikein malttanut tehdä liikkeitä kunnolla, kun kupille oli kiire. Kertaakaan ei varastanut mitään kupista ilman lupaa, kuten ei eilenkään, vaikka se sai katsoa kun laitoin namit sinne ja sen jälkeen lähdin vain kävelemään pois kupilta. Piitusta kyllä näki, että se kävi sisäistä taistelua, kun itse lähdin pois ja se jäi hetkeksi kupille. Onneksi jotain on pienen piskin päähän saatu varastamisesta taottua, koska se jätti namit rauhaan ja tuli perässä tekemään hommia. ;) Joka ikinen kerta!

Tehtiin mm. jääviä, seuraamista ja käännöksiä ja paikallamakuu. Paikallamakuussa teki pahaa katsoa kun Piitun kimpussa parveili ihan älyttömästi hyttysiä, neidin korvat vaan heilui mutta katse pysyi eteenpäin. En sitten makuuttanut ihan älyttömän pitkään. Jäävät normaaliin tapaan hyvät ja innokkaat, seuraaminen taas ei ollut. Piitu oli myös tosi kärsimättömän oloinen ja vinkui koko ajan tullessaan perusasentoon, en tiedä oliko namikuppi liian kiihdyttävä.

Luoksetuloa otettiin parin metrin etäisyydeltä ja vähän jouduin korjaamaan välillä Piitun vinoa loppuasentoa. Otettiin myös kaksi vauhtiluoksetuloa ihan superpitkältä etäisyydeltä, meidän taloyhtiön takapihan toisesta päästä toiseen päähän. Piitu tuli täysillä! Koskakohan sitä uskaltaisi kokeilla pitkältä matkalta loppuasentoa...?

Naksuttelin myös noutokapulan pitämistä. Vähän hetsasin kapulalla ja johan se muuttui Piitun mielestä maailman kivoimmaksi asiaksi. Valitettavasti samalla kun into kasvoi, alkoi myös pureskelu. Pelkään, että opetan Piitun pureskelemaan kapulaa, jos naksautan kunhan se vaan pitää sitä suussaan (ja saattaa samalla pureksia). Ja kapulan suuhun ottaminen ja kiinni pitäminen on vielä Piitulle sen verran herkkä juttu, että en halua kieltää pureksimisesta ettei tämä pieni motivaation pilkahdus sen kantamiseen katoaisi. Vaikeaa, vaikeaa.

Plää!

Lopuksi Piitu sai vielä riehua ja roikkua patukassa sydämensä kyllyydestä. Hetsata ei tarvinnut yhtään vaan neiti oli samantien kiinni patukassa. Leikin jälkeen patukassa oli veriset hampaanjäljet... en tiedä aukesivatko ikenet noutokapulan pureksimisesta vai juuttipatukasta, tosin kapulasta en kyllä verta löytänyt. Voisi kai sanoa, että tänään vuodatettiin hikeä (=ohjaaja) ja verta (=Piitu) treenatessa, ha ha ha.

Tänään ja eilen oli kyllä aika mietteliäs olo treenien jälkeen. Piitu ei ole viime aikoina esittänyt parastaan, se ei ole ollut se pieni ja innokas tokoilija mitä se parhaimmillaan on. Ehkä me pidetään pieni tauko tokosta? Ehkä se motivaatio neidillä kasvaisi, jos ei ihan joka päivä hinkutettaisi samoja asioita. Ensi maanantaina tietty mennään ohjattuihin treeneihin, mutta jos siihen asti oltaisiin tokoilematta. Tai sitten tehdään vaan ruutua yms. eikä mitään alo- tai avoluokan harjoituksia! Tiedostan itsekin, että ollaan niitä tehty ihan hirveän paljon nyt viime aikoina. Ehkä koiraa kyllästyttää, tai sitten sillä on ne odotetut juoksut tulossa ja ajatukset niiden myötä jossain ihan muualla. Mene ja tiedä.

Jokin mielenhäiriö ehkä tämäkin, koska vaikka koira ei toimi, haluaisin itse silti treenata ja treenata...