Käväistiin viime lauantaina naapurikunnassa Jokioisilla mätsärissä Piitun ja Janin kanssa. Päivä oli tuulinen ja hyytävän kylmä, joten vietettiin suurin osa odotteluajasta autossa. Piitua ajatellen odottelemista oli ehkä taas liikaa, se oli autossa vielä rauhallinen ja makoili paikallaan, mutta kehän reunalla se vaikutti vähän kärsimättömältä. Onneksi kehässä se keskittyi taas täydellisesti ja oli hienosti kuulolla koko ajan!
Saatiin pariksi hieno englanninsetteri, joka osasi esiintyä karvat hulmuten ja joka esitettiin hyvin. Piitu tuntui aika pieneltä ja karvattomalta siinä vieressä. ;) Onneksi tuomari kuitenkin tykkäsi meidän neidistä! Piitu oli ihan sulaa vahaa tuomarin tullessa kopeloimaan, hampaita ei tällä kertaa ikävä kyllä katsottu. Pitkän mietinnän jälkeen tuomari päätti antaa meille punaisen nauhan. Olin tosi iloinen ja ylpeä jo tästä, koska meillä oli parina tosi upeasti esiintyvä ja näyttävä koira.
Koska saatiin isojen koirien kehään numero 1, jouduttiin odottamaan taas tovi että muut isot koirat saatiin arvosteltua. Punaisten isossa kehässä Piitu tsemppasi ja jaksoi vielä seistä sekä ravata, vaikka vähän huomasin neidissä väsymyksen merkkejä. Misseily on niin rankkaa! Piitun hieno esiintyminen ja tsemppi kannatti ja loppusijoitus oli lopulta PUN3. Ensimmäistä kertaa Piitu sijoitettiin, olin niin ylpeä. :)
 |
Kolmospallilla hymyilyttää kuin mm-kultaa voittanutta! ;) |
Palkinnoiksi saatiin ihmisten heijastinliivi (jollainen meiltä vielä uupui, koira kulkee täydessä heijastinvarustuksessa mutta emäntä hukkuu pimeyteen...) ja aktivointilelu nimeltä "Squirrel dude".
 |
Maailman hienoin pieni Piitu-pesusieni! |
Meidän joukkue oli tosi ylpeä pienestä tytöstä, meille nämä pienetkin voitot on suuria! Loppupäiväksi huristeltiin mummalaan ja iltapäivä sujui enemmänkin tämän näköisissä merkeissä:
 |
Kaikki kolme samassa kuvassa, harvinaista! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti