... käynnistyi tänään! Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, onko mahdollista kouluttaa järjetön riistavietti pois koirasta, tai ainakin hillitä sitä hieman. Tuskin koskaan saan Piitua ajolta pois tai jättämään pupun vapaana ollessaan, mutta jos edes saisi hihnassa pupujen (tms. riistan) perään hinkumisen pienemmäksi, niin ei aina tarvitsisi pelätä kaatumista tai käden katkeamista. Me kuitenkin asutaan ja lenkkeillään alueella, jossa pupuja on paljon. Lähes joka lenkki törmätään ainakin yhteen ja ilta-aikaan useampiinkin.
Viimeinen kimmoke tähän tuli oikeastaan eilen, kun yöpissalla törmättiin Piitun kanssa pupuun. Piitu jähmettyi, mutta ei ehtinyt syöksähtää kohti pupua. Sanoin pari kertaa jämäkästi "Jätä" ja otin askeleen toiseen suuntaan. Piitu katsoi pupua muutaman sekunnin, mutta lähti sitten perääni. Olin niiiiin tyytyväinen piskiin ja se saikin hurjasti palkkaa (onneksi nykyään jokaisen takin taskuissa on aina jotain koiranameja) ja kehuja.
Tänään tavattiin taas pupu iltalenkin päätteeksi. Onneksi ehdin huomata sen ennen Piitua (joka oli hihnassa, mutta hihna oli maassa ja piski kiipeili lumikasan päällä!). Kutsuin Piitun luokse ja mentiin yhdessä sellaiseen paikkaan jossa Piitukin näki pupun. Istuin kyykyssä Piitun vieressä ja pitelin kiinni remmistä tiukasti. Piitu alkoi tietysti heti tuijottaa pupua, joka vielä tässä vaiheessa istui jähmettyneenä paikallaan. Sanoin taas "Jätä" ja heti kun Piitu katsoi mua, palkkasin ruhtinaallisesti nakeilla. Saatiin tehdä tätä useasti ja en aina edes ehtinyt käskeä neitiä, kun Piitu jo katsoikin silmiin. Hetken päästä pupu alkoi liikkua, ensin se hyppeli metrin tai pari toiseen suuntaan. Piitu katsoi herkeämättä sen liikkeitä, mutta aika nopeasti luopui ja katsoi taas mua silmiin! :) Yhdessä vaiheessa pupu loikki jopa meitä kohti (tässä kohtaa olin ihan varma, että kohta olen naamallani maassa) ja Piitu selkeästi jäykistyi, mutta ei edelleenkään piipannut tai ottanut askeltakaan pupua kohti. Siinä vaiheessa kehuin Piitua koko ajan ja syötin namia jatkuvalla syötöllä. Lopulta pupu lähti juoksemaan aika vauhtia meistä poispäin, jolloin Piitu nojasi kyllä eteenpäin ja katsoi tiukasti pupun perään. Sain kuitenkin kehumalla sen katseen pois ja pääsin taas palkkamaan! Sitten lähdettiin kävelemään kotiin, eikä Piitu edes vilkuillut taaksensa. Missään vaiheessa se ei päässyt keräämään kierroksia, joten matka jatkui kun mitään pupua ei olisi koskaan nähtykään!
Ehkä se voisi olla mahdollista... pieni toivonkipinä on jo syttynyt. Nyt vain ruvetaan toivomaan että törmätään pupuihin juuri tuollaisissa tilanteissa, joissa ehdin huomata sen ennen Piitua. Eipä se vaikeaa kyllä ole, pitää vaan varustautua taskullisella makkaraa ja mennä tuohon lähipuistoon kytikselle. ;)
Katsotaan, miten operaatio tästä jatkuu!
Ps. Toko on edelleen ihan syvältä, Piitu ei vaan tahdo eikä halua. Nyyh, päästäisiinkö taas agilityyn ja jäljelle??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti