Piitu aloitti myös elämänsä toiset juoksut tänään. Edelleen pitää itsensä hienosti puhtaana vaikka pöksytkin on jalassa, tosin eihän pahin vuoto ole vielä edes alkanut. Juoksujen väli taitaa olla aika lailla puolisen vuotta, keväällä olivat ekat juoksut. Nemikin on ollut viime päivinä kovin lemmenkipeä... ;) kiehnää vaan selällään lattialla ja kurisee, välillä tarjotaan perää Piitulle joka vaivaantuneena katsoo emäntää "Mitä mä teen, miks toi käyttäytyy noin??" Voi tyttöjä! Suunnitelmissa olisi ensin saada Nemppunen leikattua, koska tylleröllä on kiima-ajat vähän useammin kun valkoisella siskollaan.
Nemi chillaa Piitun häkissä ;)
Emäntä käy kovaa vauhtia autokoulua, joten toivottavasti ensi vuodesta tulee tuloksellisempi varsinkin Piitun osalta.. kova olisi hinku päästä treenaaman ja kisoihin, mutta kulkeminen on tähän asti ollut isoin este. Tavoitteena olisi, että siihen tulee muutos! Hyvä että saadaan Piitun juoksut nyt "pois alta", jotta päästään vuoden alusta aloittamaan treenit innolla ja ilman häiriöitä! Kaikkia lajeja aiotaan kokeilla, mihin vaan mahdollisuus tulee... toivottavasti löytyy Piitulle mieleinen :) Täytyy vielä myöhemmin kirjata tavoitteita ylös tännekin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti